rahaa, rahaaaa

rahaa, rahaaaa
tahtooo, tahtooo

perjantai 30. elokuuta 2013

Onnistumisen iloa

Jes jes....
Tein sen! Vihdoin viimein olen onnistunut laatimaan sellaisen ruokalistan ja kauppalistan, ettei minun ole tarvinut tällä viikolla käydä kertaakaan kaupassa. Tottahan se on, että jos kauppaan menee margariinia hakemaan, niin sieltä tarttuu koriin kaikkea muutakin. Voi tätä onnistumisen iloa! Huomennakin täytyy panostaa kauppalistan laadintaan, niin etten ensi viikollakaan käy kaupassa. Uskoisin että tästä viikosta on tullut ainakin kolmen kymmenen euron säästö, kun en ole kauppaan jalallakaan astunut, jes!
Lisäksi eräs tuttuni tuttu oli hakenut eu-avustuksia, siis ruoka-avustuksia paljon viime vuonna. Hänen mieleen ei olleet "nötkötti" ja juustomakaronipussit, joten kassillinen oli toimitettu ystävälleni ja hän sitten antoi sen minulle :) siitä riittää iloa pitkään. Päivämäärääkin riittää vielä reilusti. Menevät vanhaksi vasta ensi vuonna, joten mitään kiirettä ruokien syömiselle ei ole. Minä pidän nötkötistä ja on sitä syöty meillä ennenkin. Juustomakaroniateriasta saa maittavaa, kun sitä vähän tuuna itse. Joukkoon kasviksia ja jauhelihaa, niin varmasti kelpaa lapsille ja minulle. Nyt vaan vilkkuu euron kuvat silmissä, kun ajattelee suunnatonta säästöä mikä tästä seuraa, kivaa :)
Illalla meinaan juoda yhden oluen ja käydä taloussuunnitelman läpi, sitten selviää kuinka elokuussa selvittiin ja rahan tuloo ei voi estää ;)

tiistai 27. elokuuta 2013

Tänä aamuna tapahtui ihme! Lapseni halusivat aamupalaksi puuroa. Oho! Ilmeisesti aktiivinen lobbaamiseni tuottaa vihdoin viimein tulosta. Voi kun tämä olisi pysyvää eikä lasten osalta vain väliaikainen mielenhäiriö. Neljä päivää enää tätä kuukautta jäljellä ja rahatilanne näyttää kohtuullisen hyvältä, ainakin minun mielestäni. Noh, karu totuus selviää sitten viikonloppuna.... Nyt alkuviikosta ei ainakaan ole ilmeenyt tarvtta mennä kauppaan. Olisiko tämä sellainen viikko että onnistuin ruokalistan ja kauppalistan kanssa? Leipää pitää leipoa tänään. Eilen taas huomasin miten näppärä leipäkone on. Latasin leipäkoneen eilen, kun jouduin illalla lähtemään vielä kokoukseen työpäivän päättymisen jälkeen. Takaisin tullessani minua tervehti ihana tuoreen leivän tuoksu :) Näppärää kun leipäkone hoitaa homman poissaollessani... Useimmiten käytän leipäkonetta vain taikinan valmistamiseen ja muotoilen ja paistan leivän sitten itse uunissa. Olen huomannut että leipäkoneen valmistamaan leipään kyllä kyllästyy aika nopeasti. Jotenkin se leivän muotokin alkaa kyllöttämään. Mutta toisinaan on mukava kun kone hoitaa homman alusta loppuun. Joskus tarvitsisi selvittää mikä on ero uunin ja leipäkoneen sähkönkulutuksessa...
Taas on uusi viikko aluillaan....
Viikonloppuna tuli taas käytyä kaupoilla. Nyt yritin olla erityisen tarkka hankintojen kanssa, niin ettei viikolla tarvitsisi käydä kaupassa ollenkaan. Rahaa ei silti ruokakauppaan mennyt kuin 85€. Ajattelin että varmasti menee sata euroa, mutta ei. Tosin pesuaineet ja muut sen tyyppiset tarvikkeet hankin Robin hoodista, joten toisen kaupan lasku tulee siihen vielä lisäksi. Viikonloppuna pitäisi sitten ynnäillä koko elokuun tapahtumat. Jännittää vähän se tulos. Parannettavaa löytyy varmasti. Lisäksi piti ne lasten tarvitsemat, kengät, housut ja paita käydä hankkimassa. Onneksi alueeltamme löytyy Budjet sport jossa sattui sopivasti olemaan kenkä ale. Keskimmäinen sai kunnolliset Reebookin kengät hintaan 20€. Pidetään peukkuja että ne kestävät. Olen todennut että kengät pitää hankkia kalliilla, muuten ei meidän käytössä kestä paria kuukautta kauempaa. Housut ja paidat löytyivät sitten Anttilan alennushyllystä :) Itselleni löysin Nutriletin ateria pirtelöitä puoleen hintaan. Yhden paketin ostin itselleni kokeiluun. Korvaan sillä kolme ateriaa päivässä, säästöä syntyy ja toivottavasti saan sillä vauhditettua laihtumistanikin.. Se on niinkuin win-win tilanne :) Vuoden vaihteesta asti olen pienimuotoisella laihiksella ollut, 12kg on hävinnyt ja 8 ylimääräistä vielä jäljellä. Viimeiset 8 kiloa tuntuvat olevan aika tiukassa. Eikä kyseessä ole sellainen tilanne, että alkaisin muistuttaa kuivan kesän oravaa. Kuuluisan painoindeksin mukaan olen silloin vielä lievästi ylipainoinen, mutta en oikein perusta käppyröistä ja taulukoista. Luotan siihen että silloin olisin itseeni tyytyväinen ja terveyden tilannekin parantuisi. Ei kolota, eikä koske :)

perjantai 23. elokuuta 2013

näkkileipä

Tulipa taas eilen pohdiskeltua syntyjä syviä, eli näkkileipä pakettia :)
Miksi ihmeessä näkkileipä paketti, jossa näkkileivät ovat "levyinä", viimeinen pala on puolet pienempi kuin muut? Eikö paketista voi tehdä vähän isompaa, niin että kaikki ovat saman kokoisia. Tai vastaavasti pienentää pakettia jämäpalan verran? On todella päätä rassaavaa kun viimeinen pala on joka levyssä huomattavasti kapeampi kuin muut :) Koneethan ne näkkärit siellä tehtaassa valmistaa, on kummallista ettei niitä voida ohjelmoida järkevämmin. Nämä on näitä arjen kummallisia mysteereitä... Jään ihmettelemään näkkileipää

torstai 22. elokuuta 2013

ääh.... Miksi ei voi olla helppoa suoraa ratkaisua kaikkeen. Miksi ei voi vaan olla yhtä oikeaa ratkaisua ja sillä asia olisi kuitattu. Noh, tietenkin elämä olisi sitten liian helppoa ja ei ollenkaan jännittävää. Mutta joskus olisi vaan niin kivaa jos olisi helppoa, eikä mitään ongelmia.

Talous suunnitelma näyttää tässä kohtaa kuukautta vielä 780€ plussaa, mutta jos laskee että kaksi lauantain kauppa reissua yhteensä n.200€ ja ne loppu kuun bensat 50€. Lisäksi ne pakolliset hankinnat pojille 100€ ja tietysti kaikki mikä tässä kahden viikon aikana ehtii vielä tulla. Eipä siitä taida paljon säästöön jäädä. Kun edes jotain saisi jemmattua. 10000€ summaan on vielä pitkä matka. Ajattelin että ensi kuussa tarvitsee säästää kaikki kauppa kuitit ja käydä niitä läpi, koska näyttää siltä että yksittäisenä menona kaupassa käynti on se suurin. Jotain mätää mun hankinnoissa on jos kulut on ´noin järkyttävän isot. Kun vielä itse leivon nykyisin leivätkin. Tottahan se on että itselläni on häiriintynyt suhde ruokaan. Syön iloon, suruun, tylsyyteen ja vähän kaikkeen ja siitä ylipainonikin johtuu. Nälkäkuurista ei ole minulle haittaa :) Vuoden alusta lähtien olen laihduttanut jo 12kg ja tavoitteena on vielä 8kg. Tosin tässä vaiheessa painonpudotus ei ole enää mitään kovinkaan vauhdikasta ja jokaisen lähtevän kilon eteen on tehtävä törkeesti töitä. Elimistöni on ilmeisesti sitä mieltä että saavutettuja linjoja ei niin vaan anneta pois. Ja perintönä olen onnistunut opettamaan vanhimmalle pojalle saman häiriintyneen syömistavan. Jääkaapilla ollaan kokoajan. Joten sekin asia olisi mahdollisimman pikaisesti korjattava, vielä kun minä siihen voin vaikuttaa. Sitten myöhemmin kun hän on omillaan, sille ei voi enää mitään jos hän ei itse halua mitään asian eteen tehdä. Mutta kun hyvä ruoka on vaan niin hyvää :)

Sain mainoksen eilen plussasähköstä. Ajattelin perehtyä asiaan heti kun on luppoaikaa, jos sieltäkin saisi edes tippasen pois.... Kovastihan ne lupailee säästöä, mutta kun itselläkin on jo se tilanne että siirtohinnat on yli puolet laskusta ja nehän ei kilpailuttamalla mihinkään häviä...

tiistai 20. elokuuta 2013

Pahalta näyttää budjetti...
Tänään oli laskujen maksupäivä, koska eilen oli se kauan odotettu palkkapäivä :) Ruokakauppaan on kulutettu jo tässä vaiheessa kuukautta 380€, mutta onneksi bensoihin on mennyt vain 60€. Toki joudun varmasti vielä elokuun aikana tankkaamaan ainakin 40€ bensiiniä. Mutta silti säästöä on syntynyt. Lainasin yksi päivä autoani kaverille, koska minulla on vetokoukku. Hän tankkasi korvaukseksi 20€:lla autoani. Se oli todella järkevä idea, koska siitä oli hirmusesti hyötyä. Mutta ruokakulujen osalta arvio taisi olla pikkasen liian tiukka. Joskus aikoinaan olen siihen pystynyt mutta onhan se ruoan hinta noussutkin aikalailla. Ja terveellinen ruoka vasta kallista onkin. Kaikki vihannekset ja hedelmät vaksavat maltaita. Makkaraahan saa halvalla, mutta sitä ei kuulemma kannata syödä jokapäivä tai kuolema korjaa :) aikaisemmin olin sopinut poikien kanssa että kun kuukausi tikistellään ruoan kanssa niin palkkapäivänä tilataan pizzat ja se on kuukauden palkkio. Noh, eilen sitten tilattiin pizzaa ja rullaa. Oli kyllä hyvää kun oikein mitään herkkuja ei ole hankittu. Mutta seuraavalla kerralla jätän itselleni tilaamatta. En saanut muuta kun huonon olon itselleni koska söin liikaa :) Ja syömisestä ei ollut kulunut kuin tunti, niin jo keskimmäinen poika ilmoitti että on nälkä. Huoooh, mitäköhän niille pojille pitäisi syöttää että nälkä pysyisi kauemmin kun tunnin verran poissa?

maanantai 19. elokuuta 2013

koulukuvaus

Voi ei.....
Eilen se sitten taas tapahtui. Joka poika toi repussaan koulukuvaus lappusen. Voi että, kuka on oikeasti keksinyt sen että joka vuosi pitää ottaa koulukuva. Juu, ymmärrän kyllä että on kivaa ja hienoa säästää sitten lapsesta joka vuodelta kuva niin että voi seurata kasvua. Ja joo, myönnän että on hauskaa katsella omiakin koulukuvia ja nähdä miten se oma naama on muuttunut. Noh, joka tapauksessa tänä vuonna kuvapakettien hinta on kyseisellä yrityksellä 30,90€. Ja minun tapauksessa tämä kerrotaan kolmella, joten satasen joutuu lasten kuvista maksamaan. Ja sillä saa ihan vain sen peruspaketin. Ryhmäkuvan ja muutaman sarjan yksittäiskuvia joita sitten voi sukulaisille jaella. Esitteessä on mitä kummallisempia kuvapaketteja myynnissä. Saa lapsen kuvalla varustetun hiirimaton, mukin, paidan ja järkevin oli tietysti nalle jonka vatsaan on printattu lapsen kuva. En voisi esiteinille mitään hirveämpää kuvitella kun äiti joka haluaa oman lapsen naamalla varustetun t-paidan. Voi sitä häpeän määrää. Toivottavasti sellaiset äidit eivät pidä paitaa lapsen läsnäollessa päällä. Itse aikoinani olisin varmaan hävennyt silmät päästä jos oma äitini olisi kuleskellut minun naamakuva paidassa :)

Huomasin myös eilen että keskimmäisen pojan lenkkarit olivat juoksenneltu pohjista puhki. Kun asiasta kommentoin, että varmaan tarttis hankkii uudet, niin nuorimmainen poika tuli näyttämään housujaan. Niissä oli hirveä palkeenkieli. Eli tarvitaan uudet housut. Päätin sitten kysyä varuiksi vanhimmaltakin että onko jotain mitä hän tarvitsee, ettei sitten tule huutoa kun hän ei ole saanut mitään. Niin ei kuulemma ole enään kuin kaksi t-paitaa jotka oikeasti sopivat hänen päälleen, joten paita olisi kuulemma kiva. Kasvukausi on siis käynnistynyt. Eli tarvitsemme lenkkarit, housut ja t-paitoja. Eli koulukuvien ja hankintojen yhteissumma pyörii varmaan siellä 150€ luokkaa. huooh, onneksi tänään on ollut kauan odotettu palkkapäivä..... Tietää taas tämäkin ihminen miksi töihin pitää aamulla herätä.

jatkuu, jatkuu

Taas uusi viikko edessä... Viikonloppuna taas suunnittelin koko tämän viikon ruokalistan ja ostokset tein ostoslistan mukaan. Rahaa upposi kauppaan 79€. Mutta nyt tuntuu kyllä sille etten ihan kaikkea ole muistanut ostaa. Jääkaappi näyttää jo nyt varsin tyhjälle ja nyt on vasta maanantai. Leipää on taas leivottava oikein urakalla. Olen käynyt itseni kanssa kamppailua kalliiden kalaöljykapseleiden hankkimisesta. Yritän perustella itselleni että olisi tärkeää niitä syödä, kun kalaa ei muuten syö, mutta... Kympin verran mokomasta purkista on aika paljon... Jos vaikka muutaman päivän vielä mietiskelen asiaa :)

Netflix hankittiin meille myöskin säästösyistä. Nyt loppu kaikki leffojen vuokraus kahdeksan euron kuukausihinnalla saa jo mielin määrin katsoa leffoja, valikoimakin näytti ihan hyvälle ja uusia leffoja näyttäisi tulevan aika usein. Onneksi palvelun saa katkaista heti jos siltä alkaa tuntua. Itseni sain koukutettua viikonloppuna yhteen tv-sarjaan niin lahjakkaasti, ettei sunnuntaina pahemmin mitään hommia tullut tehtyä. Vaarallista toimintaa. Täytyy seurata tilannetta ettei homma pääse riistäytymään käsistä, kaikki kotihommat jää muuten tekemättä.

torstai 15. elokuuta 2013

tuomio

Noniin, nyt on virallinen tuomio pankista saatu...
Ja todellakin, minun pitää vielä kehitellä jostain kymppitonin verran säästöjä. Huh huh mikä urakka. Tai siis joo, kyllähän laina irtoaisi heti jos minulla olisi 15 000€:lle takaajat. Jos olen periaatteen pitänyt että kenenkään ystävän tai sukulaisen lainaa en enään koskaan lähde takaamaan, niin en voi olettaa että kukaan lähtisi minun lainaakaan takaamaan. Koskaan kun ei voi tietää mitä tapahtuu. Tietysti aina pitää optimistisesti ajatella tulevaisuutta, että kaikki menee hianosti ja mitään ihmeellistä ja järisyttävää ei koskaan tapahdu. Mutta jos minä otan lainan niin haluan että se on yksin minun ja vain minun vastuulla, eli jos mokaan tai jotain tapahtuu, niin olen vain yksin siitä vastuussa. Kyllähän minä sen etukäteen tiesin että pankin ohjeistukset ovat kiristyneet, mutta pikkasen elättelin toiveita että olisin saanut erityiskohtelua... noh, sitä ei irronnut joten tilanne on nyt sitten tämä. Tietysti kilpailevissa pankeissa pitää käydä.....

Viikonloppuna pitää taas käydä säästöohjelma ja suunnitelma läpi ja funtsia miten homma etenee...

tiistai 13. elokuuta 2013

iiik

Noni, nyt se sitten tapahtuu.
Eilen kävin katsomassa sellaista taloa jonka oikeasti haluaisin. Huomenna olisi pankkiin aika ja silloin selviää tarkalleen millaiseen lainaan minulla olisi mahdollisuus. Jännittää ihan tolkuttomasti. Mitä jos ne pankissa nauraakin minut ulos sieltä ja sanoo että sinulla ei ole mitään mahdollisuutta? Mistäs sen tietää... Voi että, miksi en ole syntynyt kultalusikka suussa?  Toisaalta kun en ole koskaan omistanut yhtään mitään niin osaan olla pieneenkin tyytyväinen... Hirveässä kunnossahan talo on ja vähän pienikin, mutta mitään ei voi saada jos ei ole valmis pikkasen tinkimään omista vaatimuksista.

Tulisipa huominen äkkiä, niin pääsisi tästä jännityksestä....

maanantai 12. elokuuta 2013

normi arki

Vihdoin se koitti
Nimittäin normi arki. koulut alkoivat tänään ja järjestys palaa arkeemme, iltakukkumiset saavat päättyä. Eilen piti ostaa koulutarvikkeita ja kylläpä meni taas rahaa. Keskimmäinen siirtyy yläasteele, joten laskin piti hankkia. Ei minun nuoruudessa omaa laskinta pitänyt hankkia, koulun yhteisillä "laadukkailla" laskimilla laskettiin. Vasta ammattikorkeaa varten piti hankkia laskin, siitä värkistä maksoin silloin 570 markkaa. Mutta kyseinen laskin toimii edelleen ja on erittäin pätevä peli vieläkin, käytän sitä melkein päivittäin töissä. Tuskimpa sellaiset laskimet jollaisen ostin eilen kestävät paria vuotta kauempaa...

Kävin taas marttaliiton taloussuunnitelmaa läpi jota uskollisesti olen nyt reilun viikon käyttänyt. Ruokakuluissa näyttää olevan jo 245€ ja pari viikkoa tätä kuuta olisi vielä jäljellä. Taitaa 400€ kuukausiarvio paukkua reilusti yli. Noh, ensi kuussa tilanteen näkee paremmin, kun lapset syövät koulussa. Kotona ei tarvitse enään laittaa kun yksi lämmin ateria päivässä. Voi kun nekin oppisivat syömään aamupalaksi puuroa, niin kuin minä. Jotenkin tuntuu että terveellinen ruoka on niin hirveän kallista. Perusaineksina on pakko käyttää makkaraa, jauhelihaa ja kanasilppua. Noh, sehän vaatii vaan minulta mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä että niistä saa joka viikko luotua jotain syötäväksi kelpaavaa.

Huomasin eilen että olen hassannut rahaa ihan tyhmyyttäni. Olen hankkinut piilolinssi nestettä optikolta kun olen kuvitellut ettei sitä muualta edes saa. No, Citymarketin mainoksessa olikin ylläri, ylläri vastavaa nestettä myynnissä. Optikolla litku maksaa 20€ ja kaupassa se näyttäisi maksavan 5€. Kyllä tuli niin tyhmä olo mainoksen luettuani. Tarkistin vielä moneen kertaan että pakkauskokokin täsmää ettei kyseessä ole mikään mini pullo, kun hinta oli niin halpa. Näin sitä taas pientä ihmistä on huijattu. Mitä tästä opimme? Pitää olla hurjan tarkka siinä mitä ostaa ja mistä.....

sunnuntai 11. elokuuta 2013

uusi viikko

Uusi viikko on jälleen edessä ja viikonloppu takana...

Lauantaisen näyttö ongelman jälkeen seurasi lisää pulmatilanteita. Lasten kanssa katsastimme pyörät sunnuntaina, kun kouluhan alkaa tiistaina. Onneksi tarkistimme kaikkien pyörien kunnon. Nuorimman pojan pyörästä kumi oli pahemman kerran puhki. Renkaaseen kun yritti pumpata ilmaa se ei edes värähtänytkään. Ajattelin että turhahan sitä on sitten edes yrittää paikata, reikä on luultavasti niin iso ettei sille mitään mahda. Marssin kauppaan ja hankin uuden sisäkumin, onneksi tällä kertaa oikean kokoinen kumi löytyi helposti, eikä tarvinut monessa kaupassa käydä, eikä maksanut kun 5 €. Noh, siinä sitten iloisena kotiin ja pyörän kimpuun... Heti tuli ongelma. Moneen kertaan olen poikien polkupyörät korjannut ja jakoavain, lukkopihti, ruuvari setillä pärjännyt. No eipä enää pärjättykään. Tämä pyörä oli viime keväänä hankittu ja kertaakaan sitä en ollut joutunut vielä korjaamaan, joten ylläri ylläri tarvitsen hylsysarjan. Temppupyörän taka renkaan saa irti vain takatappien sisällä olevat mutterit irroittamalla. Mutterit ovat niin syvällä että ihan turha yrittää mun työkaluilla.... Mielessä käy että pitääkö sitä nyt vielä lähteä robbariin "laadukasta" hylsysarjaa hankkimaan. Pikainen ajatus taas ylimääräisestä rahan menosta ja en kyllä mene mitään työkaluja tätä varten hankkimaan. Mielessäni käyn kaikki ystävät läpi, joilta voisin työkaluja lainata.. Onneksi sellainen ystävä löytyy, huoooh. Sisäkumi saatiin vaihdettua ja kouluunlähdölle ei ole enää estettä :)

Mitä tästä opimme, hankinta listalle tarvitsee lisätä hylsysarja...

Minullakin on sattuneesta syystä ollut hyvinkin laaja työkalurepertuaari, mutta jotenkin kummallisesti erotilanteessa miespuoliset henkilöt pitävät työkaluja itseoikeutetusti omaisuutenaan. Kumma juttu. Tulevaisuudessa pitää vissiin hankkia vaaleanpunaiset työkalut, kun niitäkin nykyisin kuulemma saa, eikä varmasti kukaan mies niitä kalupakkiinsa kähvellä. Se on varma!

lauantai 10. elokuuta 2013

vuodatusta

Noniin, tänään sattui sitten ensimmäinen katastrooffi. Yksi näytöistä hajosi.. Noh, minä sitten hirmu kiireellä marssin Giganttiin, ajatuksena että sieltä saa kumminkin halvimman mahdollisen näytön. Liikkeen ovessa olikin lappu että liike on suljettu muuton vuoksi... huoooh. Sitten pika pikaa miettimään mikä olisi seuraava vaihtoehto. Marssimme kauppakeskusken Mustaan pörssiin ja voi sitä riemu juhlaa yksi kelpaavista näytöistä oli super tarjouksessa 109 €. Juhuu, olin henkisesti valmistautunut 200 € ylimääräiseen menoon. Nappasimme poitsun kanssa näytön kainaloon iloisin mielin.

Tein taas tänään ruokalistan ensi viikolle ja ostoslistan sen mukaan, nyt yritin olla tarkempi, ettei ihan hirveästi asioita unohtuisi. Kaupassa sain sitte melkein taistella mummojen kanssa alennus banaaneista, oli niin hirveän halvalla, että niitä oli pakko saada. Sama oli ilmeisesti monella muullakin mielessä. Ja banaani nyt ei muutenkaan ole mikään ihmeen hieno tuote, mutta kun sitä sai niin halvalla. Ja kotona vasta ajattelin tarkemmin, kun katsoin rouvien nenän edestä haalimia banaaneita. Niitä oli 9 kappaletta. Se tarkoittaa kolmea banaania jokaiselle pojalle... Ei olisi tarkemmin ajatellen kannattanu nähdä vaivaa edes niistä tappelemiseen. Mutta tulipa todettua että paikalliset rouvat ovat aika petoja alennuslaarilla.

Ruokakaupassa rahaa meni 94€ ja onneksi olin saanut plussa setelin, joten kaupan täti armahti hinnasta 5 €. Porevitamiinit alkaa olla vähissä, joten piipahdin apteekissa. Minun on ilmeisesti siirryttävä halppis vitamiineihinkin. Ruokakaupan vitamiini poreet maksavat 3 euroa, kun taas apteekin poreet melkein 7 ja jos haluaa buustatun version hinta pomppaa melkein 15 euroon. Kalaöljykapselitkin ovat loppu, mutta niitä en kehdannut apteekista ostaa kun samat kapselit maksavat ruokakaupassa 4 euroa vähemmän, jos vaikka huomenna pyörähtäisi sitten niitä kapseleita hakemassa. Kalaöljyä pidän tärkeänä, kun en oikein kalaa syö. Tonnikalaa kun kuulemma ei lasketa, siis purkkitonnikalaa, eikä kalapuikkokalaa.

Huomenna pitäisi maksaa taas laskuja, juhlapäivä siis. Palkkapäiväänkin on vielä kymmenen päivää. Rahan käyttö kirveltää jokapäivä vaan enemmän ja enemmän. Tuntuu pahalta kuluttaa rahaa. Ja mitään ei tietenkään saa ilmaiseksi. Paitsi puolukka näyttää kypsyvän metsässä.... Tämänhän tarkoittaa sitä että seuraavan kuukauden aikana meillä syödään paljon puolukkavispipuuroa... niin ja sieniäkin voisi mennä etsimään, kaikki on aina kotiinpäin :)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

1 viikko

Ensimmäinen viikko on kohta ohitse..... Onpa ollut haastavaa. Nyt alkaa pikkuhiljaa valottua se minne ne rahat oikeen katoaa. Marttaliiton sivuilta nappasin itselleni talouden seuranta talukon, joka on todella helppo käyttää. Kunhan sitä vain muistaisi täydentää joka päivä ;)

Meidän taloudessa rahaa tulee sisäänpäin n. 2300€/kk. Vuokrani tällä hetkellä on 500€ ja muut kuukausittaiset kulut on n.200€. Tähän ei ole laskettu vielä sähkönkulutusta mukaan. Ja kyseessä ei ole (onneksi) sähkölämmitys, vaan ihan normi sähkölaitteet. Olen pienentänyt luultavasti aika paljon sähkön kulutusta ja tulokset siitä näkyy jo varmaan seuraavassa laskussa, kun on nämä "hienot" etäluettavat sähkömittarit. Jotka ei näytä kumminkaan toimivan kovinkaan hyvin.... En tiedä olisiko sähkön kilpailuttaminen ajankohtaista, kun puolet sähkölaskun summasta koostuu siirtohinnoista, nehän säilyy vaikka varsinaisen sähkön ottaisi mistä vaan... Mutta pistetään harkintaa ja selvitellään tilannetta. Noh, budjetti tarkentuu sitten kun sähkölasku saapuu.

Ruokakustannukset yritän nipistää 400€ kuukaudessa. Ruokakustannusten pienentäminen tuntuu harmittavalle, olenhan hyvän ruoan ystävä. Viime lauantaina hypermarketissa harmitti jättää kaikki special herkut hyllyille. Minulla oli tälle viikolle ruokalista tehtynä ja kauppalista mukana. Ennen kauppaan meni vähintään se 120€, mutta nyt sain nipistettyä ostoksiin 79€. Tosin nyt huomasin että ruokakaupassa on tänään käytävä, kun en ostanut sittenkään riittävästi syömistä. Onneksi koulut alkavat jo ensi viikolla, joten sen vaikutukset näkyy kyllä nopeasti ruokalaskussa.

Tuntuu vain että raha valuu tililtä jotenkin kummasti jonnekin.... ja kaikkia yllättäviä juttuja sattuu koko ajan. Pian selviää tarkemmin bensan kulutuskin. Olen arvioinut että 200€ kuukaudessa riittäisi, mutta näillä hinnoilla taitaa sekin arvio mennä yli...

perjantai 2. elokuuta 2013

Alku


Tervetuloa mukaan matkalleni. Matkani tarkoitus on säästää rahaa niin paljon kuin mahdollista, niin pian kuin mahdollista. Järki silti säilyen. Matkan tarkoitus on hankkia omakotitalo, joka on ollut haaveenani jo monia monia vuosia.

Asetelma:
Olen 34-vuotias yksinhuoltaja, minulla on 3 teini ikää lähestyvää poikaa. Olen töissä, vakituisissa töissä ja tiedän pysyväni näissä hommissa vielä pitkään. Ala on hyvin turvattu, joten mitään massa lomautuksia ei ole näkösällä. Velkoja minulla ei tällä hetkellä ole ollenkaan.
Perheen koko asettaa rajoituksia talon koolle, eli tarvitsemme vähintään 3h tai mielellään 4h. Joten tuleva lainasummakin tulee olemaan hurja. Nyt pääsemme sitten siihen ongelmaan. En omista mitään. Eikä minulla ole ketään joka lainan takaisi.

Noniin, eli valtion takaus lainalle on maksimissaan 85% ja loppuosa 10-15% pitäisi olla joko itsellä säästössä tai sitten henkilötakaus tälle osalle. Noh, minullahan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkia itse ne rahat jostain. Olen vuoden verran seurannut jo aktiivisesti asuntokauppaa ja tiedän että paikkakunnallani riittävän ison talon saa n.110 000€:lla. Saa niitä tietty halvemmallakin, mutta sitten kuntokin on sen mukainen, että jokatapauksessa pitäisi ottaa lainaa remppaa varten. Eli minun pitäisi säästää varmaankin sellainen 11 000€. Olen saanut säästettyä jo n. 5000 € eli reilu puolet pitäisi vielä jostakin rempasta.... Ja siinä on kyllä hitollinen homma.

Perehdyn myöhemmin tänään marttaliiton tuloslaskelmaan ja julkaisen sen sitten valmiiksi saatuani...