rahaa, rahaaaa

rahaa, rahaaaa
tahtooo, tahtooo

torstai 31. lokakuuta 2013

uusi kuukausi

Se olisi taas yksi kuukausi taputeltu ja uusi edessä. Viikonloppuna meinaan taas käydä tiliotteet läpi ja ynnäillä viimekuun tilanteen. Viime kuuhun tuli aivan hirvittävästi laskuja, joten tässä kuussa voi vähän huokailla helpommin. Tosin joulu lähestyy kaiken aikaa uhkaavasti. Lahja ahdistus lisääntyy :) Joka vuosi teen päätöksen, että tänä vuonna aloitan ajoissa, niin kaikki hankinnat eivät kohdistu yhdelle kuukaudelle. Noh, onhan tässä vielä kaksi kuukautta aikaa jäljellä.... Omat lapsukaiset alkaa onneksi olla niin isoja että kukaan ei enää innostunut ensimmäisen lelukuvaston saapumisesta. Aikaisempina vuosina sitä on luettu kovin innokkaasti ja esitetty kaikenlaisia toivomuksia. Haluan tän ja tän ja tän ja tän. Menot ovat kovastikin muuttaneet muotoaan... Tällä viikolla olin vanhimman poikani lääkärin tarkastuksessa mukana ja tarkastus oli nimenomaan mopokorttia varten tehtävä tarkastus. Siitä aloinkin miettiä kustannuksia jotka mahdollisesta mopon hankinnasta seuraa, huooooh! Mopokortti itsessään maksaa 500€ ja pari sataa päälle kortin suorittamisesta aiheutuvia kustannuksia, eli n.700€. Sitten tietysti se mopo, olisiko mahdollisesti 700€ siihenkin ja tietysti kypärä. Mitään halppis kypärää kun ei voi hankkia... ja vakuutukset mopsukkaan ja tietty ne bensat. Voi ei, minulla ei taida todellakaan olla varaa tällaisiin hankintoihin.... Tarvii pojan alkaa miettiä kesätöiden hankkimista itselleen, jos oikeasti sen mopon haluaa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti